lukeaksesi lehdessä julkaistut artikkelit
Kirjaudu jäsentunnuksilla

Droneille uusia rajoitteita, poliisi voisi jatkossa kaapata lennokin

maanantai 19.11.2018
TEKSTI Katja Riihola
KUVAT Arkisto/Riitta Ketola
Poliisin toimivaltuuksia puuttua dronejen lennätykseen halutaan lisätä. Arkisto / Riitta Ketola

Poliisille halutaan oikeus puuttua tietyissä tilanteissa lennokkien ja miehittämättömien ilma-alusten eli dronejen lennättämiseen. Hallituksen esitys poliisilain muuttamisesta annettiin eduskunnalle tänään, Iltamakasiini-lehdessä kerrotaan.

 

Poliisi voisi jatkossa puuttua dronejen lennättämiseen esimerkiksi silloin, kun puuttumisella pystyttäisiin ennaltaehkäisemään rikoksia tai turvaamaan merkittäviä valtiollisia tapahtumia.

– Miehittämättömän ilmailun voimakas yleistyminen on luonut uudenlaisia turvallisuusuhkia, joihin esityksellä nyt varaudutaan. Droneja voidaan käyttää rikosten, esimerkiksi salakuvaamisen tai yritysvakoilun, tekemisessä tai valmistelussa. Lisäksi niiden taitamaton tai piittaamaton lennättäminen voi aiheuttaa vaaratilanteita, toteaa sisäministeri Kai Mykkänen.

Poliisi voisi jatkossa esimerkiksi häiritä dronen ja sen ohjausjärjestelmän välistä yhteyttä tai ottaa lentolaitteen ohjauksen haltuun.

Poliisi voisi myös esimerkiksi estää lennätyksen onnettomuuspaikalla niin, ettei dronella kuvattaisi onnettomuuden uhreja tai häirittäisi pelastustöitä.

Myös rikosseuraamuslaitokselle ehdotetaan oikeutta puuttua erilaisten miehittämättömien kulkuneuvojen kulkuun vankila-alueilla. Vankiloissa on jo tehty havaintoja erilaisista pienistä lentävistä kulkuneuvoista.

Hallituksen tänään eduskunnalle antaman esityksen mukaan Rikosseuraamuslaitos saisi käyttää teknisiä laitteita, joiden avulla esimerkiksi kauko-ohjattavat lennokit voidaan havaita ja tarvittaessa puuttua niiden kulkuun. Esityksellä pyritään estämään luvattomien aineiden tai esineiden kuljettaminen vankiloihin.

Rikosseuraamuslaitoksella ei tällä hetkellä ole selkeää toimivaltaa puuttua miehittämättömien kulkuneuvojen liikkumiseen vankilan alueella tai sen yläpuolella.