Juha Sorri ja Antti Lehto pokkasivat kuudennen sijan 20 metrin luokassa. Kelit eivät hemmotelleet purjelentäjiä EM-kisoissa Puolan Turbiassa toukokuussa. Suomen Ilmailuliitto lähetti vuoden ensimmäisiin EM-kilpailuihin Puolaan täyden joukkueen. Teräskaupunki …
Viime vuosien purjelentokilpailuissa on sattunut lieviä ja vakavia onnettomuuksia, joissa yksi merkittävä tekijä on välinpitämättömyys ja häikäilemättömyys. Isojen kilpailujen suuret koneryhmät ovat riski itsessään, mutta erityisen vaaralliseksi ne muodostuvat jonkun …
Jussi Forss saavutti neljännen sijan siimaohjattavien lennokkien EM-kilpailuissa 6. – 11.8. Kilpailu käytiin ajoittain yli neljänkymmenen asteen helteessä, mutta kalusto toimi kuitenkin koko ajan hyvin. Arpa toi jo alkukierroksille eteen …
Vapaastilentävien sisälennokkien, mikrofilmarien, luokan F1D EM-kilpailut käydään Romaniassa 13. – 18.3. Suomea edustaa Tapio Linkosalo ja Simo-Pekka Reponen.