Suomen Puolustusvoimien Maavoimien ilmailua tullaan näkemään Vaasa Air show:ssa kesäkuun puolivälissä, kun kuljetushelikopteri NH90 TTH (Tactical Transport Helicopter) ja kevythelikopteri Hughes MD500 ottavat näytöslinjan haltuunsa upeine lentoesityksineen!
NH-90
NH90 TTH, tyyppitunnukseltaan NH, on Puolustusvoimissa monipuolisessa käytössä ja tehtäviin lukeutuvat joukkojen ja materiaalin nopeat siirrot sekä valvonta- ja tiedustelutehtävät. Koptereita voidaan käyttää sää- ja valaistusolosuhteista riippumatta, mahdollistaen myös muiden viranomaisten tukemisen esimerkiksi etsintä- ja palonsammutustehtävissä. Puolustusvoimien käyttöön kopterit tulivat vuonna 2008 ja kokoonpanosta vastasi puolustusteollisuuskonserni Patria.
MD-500
Yhdysvaltalaista kevythelikopteri MD500:aa käytetään puolustusvoimissa henkilökuljetusten lisäksi koulutukseen ja tiedustelulentoihin. Myös MD500 soveltuu viranomaisyhteistyöhön esimerkiksi etsintätehtävissä. Kopterit kantavat kalustotunnusta HH ja ne on otettu käyttöön 1975, joten tänä vuonna käyttöönotosta tulee kuluneeksi lähes puoli vuosisataa! Elinkaarensa aikana kopterit ovat läpikäyneet laajoja päivityksiä, joiden myötä koptereita voidaan käyttää esimerkiksi mittarilähestymismenetelmien harjoittelussa.
Lue lisää Suomen Ilmailuliiton päälentonäytöksestä Vaasa Airshow:sta, joka pidetään 15.—16.6.