11.08.2023 Uutiset

Kim Toppari voitti nuorten purjelennon EM-kisat

Suomea purjelennon nuorten MM-kilpailuissa edustivat Kim Toppari (keskellä), Sara Salonen ja MIkko Ylihärsilä. Arkistokuva: Otso Kivivuori

 

Euroopan paras nuori purjelentäjä on Kim Toppari.  Tanskan Arnborgissa 29.7. –  12.8. käyty kilpailu oli tiukka, sillä Topparin kokonaispisteet olivat 2 823 – vain yhden pisteen enemmän kuin toiseksi tulleella, Iso-Britannian Toby Freelandilla. Kolmanneksi sijoittunut Ranskan Matthieu Henin keräsi 49 pistettä hopeamiltalistia vähemmän, eli 2 764.

 

Kerholuokassa kilpaileva Toppari lensi kilpailuissa LS7 neo -koneella; kärkikolmikon muiden lentokoneet ovat ASW 20 -koneita. Hyvinkääläisen Kim Topparin lentokokemus on noin 1200 tuntia.

 

Suomesta nuorten purjelennon EM-kilpailuissa oli kolme lentäjää. Topparin lisäksi Suomea edustivat myös  Sara Salonen ja Mikko Ylihärsilä. Salonen löytyy kokonaistuloksissa sijalta 18 ja Ylihärsilä sijalta 20. Sijoitukset ovat varsin mukavat, sillä kilpailijoita oli yhteensä 36.

 

Kuusankoskelainen Salonen totesi, että kilpailut on lennetty haastavissa olosuhteissa ja vaihtelevissa keleissä. 650 lentotunnin kokemuksen omaava Salonen oli tyytyväinen.

— Kehitystä on tapahtunut huimasti, ja mukaan mahtui yksittäisiä hyviä päiväsuorituksia, joista voi olla ylpeä, Salonen sanoi.

Kerholuokassa kilpailevan Salosen kilpakone on LS7 WL.

 

Kuopiolainen Mikko Ylihärsilä oli Salosen kanssa samoilla linjoilla.

— Kelit olivat hankalat, oli muutama hyvä suoritus, joihin voi olla tyytyväinen, Ylihärsilä tiivisti.

LS7:lla lentävän Ylihärsilän lentokokemus on 850 tuntia.

 

Tulokset