
Kansainvälinen ilmailuliitto FAI järjestää vuosittain piirustuskilpailun, jonka teema liittyy ajankohtaisiin, yhteiskunnallisesti kiinnostaviin asioihin ilmailun näkökulmasta. Kilpailu on kaksiosainen. FAI:n jäsenjärjestöt järjestävät maakohtaiset kilpailut ja lähettävät sarjojen parhaat työt FAI:n järjestämään loppukilpailuun. Tänä vuonna helsinkiläinen, Suomen 10–13-vuotiaiden sarjan voittaja sijoittui ikäryhmässään toiseksi FAI:n loppukilpailussa.
Helsinkiläinen Julia Nurminen on käynyt muutaman vuoden ajan Pohjois-Helsingin Kuvataidekoulussa. Hän piirtää ja askartelee vapaa-ajallaan mielellään. Ideat kumpuavat niin mielikuvituksesta kuin YouTuben askarteluvideoistakin.
—Varsinkin illat ovat idearikkaita, silloin syntyy uusia ajatuksia tulevista töistä, Julia Nurminen kertoo.
Välineistä mieluisimpia ovat lyijykynä ja akryylivärit. Hän käyttää töissään usein useita eri välineitä, esimerkiksi tusseja, puukyniä, vesivärejä ja liituja.
Ympäristöaihe innosti
Julia Nurminen etsi äitinsä kanssa piirustuskilpailuja internetistä, ja kiinnostui Ilmailuliiton ja FAI:n kilpailusta. Kilpailussa kiinnosti erityisesti luontoteema. Julia Nurmiselle ympäristö on tärkeä, sillä jos luonto katoaisi katoaisivat myös ihmiset ja eläimet. Hän toivoo, että ilmasto palautuisi entisenlaiseksi. Ilmasto- ja ympäristöasioista hän on kuullut koulussa ja lukenut lehdistä.
Piirustuskilpailussa piti tutkia tapoja, joilla ilmaurheilu voi olla harmonisessa vuorovaikutuksessa ympäristömme kanssa. Nuorten taiteilijoiden tuli kysyä itseltään, miten harraste- ja urheiluilmailu voisi auttaa ja innostaa maapallon suojelussa.
—Ilmailuliiton aikaisemmat palkitut työt olivat tarkkaan tehtyjä ja upeita; se innosti itsekin osallistumaan, Julia sanoo.
Hän on osallistunut piirustuskilpailuun aiemminkin. Osuuspankin järjestämästä kilpailusta tuli toinen sija.