21.10.2022 Tiedotteet

Timo Kokkonen ehdolle Ilmailuliiton hallitukseen

Timo Kokkonen

Timo Kokkonen asettui ehdolle Ilmailuliiton hallitukseen. Hän on ollut hallituksessa viimeiset kuusi vuotta, joista neljä vuotta varapuheenjohtajana. Hän on ollut mukana myös liiton turvallisuustoimikunnassa ja viime aikoina kehittänyt SILPI-poikkeama- ja havaintoilmoitusjärjestelmää.  Hän on myös mukana liiton uudessa Koulutustoimikunnassa.

 

Liiton hallituksessa hän haluaisi panostaa liiton strategian mukaisesti tiedonkulkuun hallituksen ja toimikuntien välillä sekä turvalliseen ilmailuun.

 

Oulussa asuva Kokkonen aloitti ilmailuharrastuksensa 1990 Oulun Laskuvarjokerhon alkeiskurssilla. Tähän mennessä hyppyjä on kertynyt 2699. Hän on toiminut myös useissa koulutustehtävissä kuten koulutuspäällikkönä, hyppymestarina ja tandemhyppymestarina. Kerhon johtokunnassa hän on ollut lähes 28 vuotta.

 

Kokkosta kiinnostaa myös ilmailu kilpaurheiluna. Vuonna 2014 hän oli mukana Pro-Team-kuviohyppyjoukkueessa, joka voitti sinä vuonna SM-kultaa. Vuonna 2017 hän oli mukana Suomen ennätyksessä, jossa oli 80 hyppääjää yhdessä muodostelmassa.

 

Syyskokoustiedot löytyvät verkkosivuilta

Ilmailuliiton verkkosivuille kootaan kaikki sääntömääräisen syyskokouksen 2022 tiedot. Ilmailuliiton syyskokous järjestetään 12.11.2022. Hallitukseen ehdolle asettuvien itse itsestään tekemät esittelyt julkaistaan sivuilla ilmestymisjärjestyksessä. Liiton viestintäpäällikkö tiivistää näistä esittelyistä uutiset liiton verkkosivuille. Esitykset ehdokkaista tehdään liittoon 29.10. mennessä. Ehdokkaiksi haluavien tulee toimittaa esittelyt Ilmailuliittoon 29.10. mennessä. Syyskokous päättää lajitoimikuntien puheenjohtajista ja varapuheenjohtajista; näidenkin ehdokkaiden nimet näkee syyskokouksen ehdokkaat-sivulta.

Kokouksessa käsitellään myös aloitteita.