29.10.2022 Uutiset

Ilmailuliiton kultainen ansiomerkki Juha Silvennoiselle

  Suomen Ilmailuliitto ry:n hallitus myönsi postuumisti kultaisen ansiomerkin numero 46 Juha Silvennoiselle tunnutuksena Suomen siviili-ilmailun hyväksi tehdystä työstä. Silvennoiselle on myönnetty liiton pronssinen ansiomerkki vuonna 1998 ja hopeinen ansiomerkki …

27.10.2022 Tiedotteet

Ilmailuliitosta Kuusajärvelle ei tule perustaa tilapäistä vaara-aluetta

Ilmailuliiton näkemys on, ettei tilapäistä vaara-aluetta Kittilän Kuusajärvelle tule perustaa. Liitto perustelee Traficomille antamassa lausunnossa näkemystään sillä, että ilmatilassa voi vaara-alueen EFD786 – KUUSAJÄRVI perustamisajankohtana 21.11. – 31.12.2022 olla harrastelentotoimintaa. …

27.10.2022 Tiedotteet

Annathan palautetta Ilmailu-lehdestä

Uusin Ilmailu-lehti ilmestyi 21.10.  Monet tämänkin lehden jutuista ovat syntyneet aktiivisten ilmailijoiden kynästä ja eri aiheista kiinnostuneiden antamista juttuvinkeistä. Mistä sinä haluaisit lukea Ilmailu-lehdestä? Mikä omassa lajissasi on juuri nyt …

26.10.2022 Tiedotteet

Tarjolla taloushallinnon kurssi ilmailuyhdistyksille ja ilmailijoille

Kiinnostu ja innostu yhdistyksen taloudenpidosta tutkivalla opiskeluotteella!   Suomen Ilmailuliitto ja Suomen Urheiluilmailuopisto tarjoavat 10 kokoontumiskerran koulutuskokonaisuuden taloushallinnon perusteista ilmailijoille. Kurssin tavoitteena on oppia ymmärtämään taloushallinnon perusperiaatteita yhdistyskontekstissa, ymmärtää yhdistyksen …

21.10.2022 Tiedotteet

Hallituksen päätöksiä 18.-19.10.2022

Ilmailuliiton hallituksen kokouksessa 18.-19.10.2022 hallitus mm: merkitsi tiedoksi, että: Tmj Latikka on osallistunut Kansalaisjärjestöakatemian tilaisuuteen hallinnon ja kansalaisjärjestöjen yhteisestä vuoropuhelusta 3.10.2022. Tmj Latikka ja viestintäpäällikkö Kirsi Seppälä ovat tavanneet Ilmailun …

21.10.2022 Tiedotteet

Timo Kokkonen ehdolle Ilmailuliiton hallitukseen

Timo Kokkonen asettui ehdolle Ilmailuliiton hallitukseen. Hän on ollut hallituksessa viimeiset kuusi vuotta, joista neljä vuotta varapuheenjohtajana. Hän on ollut mukana myös liiton turvallisuustoimikunnassa ja viime aikoina kehittänyt SILPI-poikkeama- ja …

15.10.2022 Tiedotteet

Traficom päivitti ilmailun kansallisen turvallisuusohjelman

Turvallisuusohjelma huomioi alan muutokset Traficom on päivittänyt ilmailun kansallisen turvallisuusohjelman. Turvallisuusohjelma sisältää Suomen ilmailun turvallisuuspolitiikan, strategiset turvallisuustavoitteet sekä rakenteet ilmailun turvallisuudenhallinnalle. Päivitetty ohjelma heijastelee ICAO:n yleiskokouksessa käsiteltäviä ajankohtaisia teemoja. Viranomaiset …

14.10.2022 Uutiset

Ilmailuliitto puoltaa TEMPO TSA -alueiden perustamista VILKKU22-harjoitusta varten

Ilmailuliitto puoltaa TEMPO TSA -alueiden perustamista VILKKU22-harjoitusta varten ja harjoituksen ilmatilankäytön etuoikeutuksia. Ilmailuliitto antoi asiasta lausunnon 11.10. 2022 Traficomille. Kyseessä on Ilmavoimien tilapäinen harjoitusalue ajalle  14.–18.11.2022.   Harjoitusalueen perustaminen sijoittuu …