Suomen Ilmavoimat osallistuu näyttävästi Suomen Ilmailuliiton päälentonäytökseen Kaivopuistossa 6.– 7.8.2021. Taivaalla nähdään virallinen taitolento-osasto Midnight Hawks uudistuneella ohjelmalla sekä F/A-18C Hornet sekä Hawk soolo. Ilmavoimat on edustettuna myös maanäyttelyssä molempina tapahtumapäivinä.
Ilmavoimien ylpeys Midnight Hawks esiintyy Kaivopuiston lentonäytöksessä perjantaina 6.8.2021. Vuonna 1997 perustettu taitolento-osasto on tunnettu myös maailmalla tiukasta vinoneliömuodostaan, jossa koneiden välinen etäisyys on vain 1.5– 2 metriä. Midnight Hawksien lisäksi näytöksessä nähdään myös Hawk soolo kapteeni Sampsa Kaikkosen lentämänä. Ilmasotakoulun Kaikkonen käyttää esityksessään Midnight Hawksien varakonetta, mikä mahdollistaa savujen käytön esityksessä. Sampsa on toisen polven hävittäjälentäjä Ilmavoimissa. Hänen isänsä lensi MiG-21BIS -koneita 1980- ja 1990-luvuilla.
– Lentonäytöskauteen 2021 lähdetään toiveikkaina. Koronaviruspandemiatilanteesta huolimatta Midnight Hawks-ryhmä on harjoitellut kevään aikana sarjan, jota on uudistettu kevyesti. Se jakautuu tänä vuonna karkeasti kahteen osakokonaisuuteen, joista ensimmäinen painottuu osastolentämiseen tiukassa muodostelmassa. Mukana on osaston tavaramerkiksi muodostunut tiukka vinoneliö, mutta myös aiempaa enemmän muodonmuutoksia, Ilmavoimista kerrotaan.
Tällä kaudella lennetään pystyliikkeitä useassa eri muodossa, mikä lisää sarjan näyttävyyttä. Jälkimmäinen osuus sarjasta sisältää erilaisia hajotuksia ja kokoontumisia. Taitolento-osaston ohjaajat palvelevat lennonopettajina Tikkakoskella Ilmasotakoulussa ja valinta Midnight Hawks -osastoon on kunniatehtävä.
Hornet jyrähtää – katsojat huokailevat
Myös Ilmavoimien Boeing F/A-18C Hornet soolo esiintyy perjantain näytöksessä. Kapteeni Anssi Nieminen Lapin lennostosta on vuoden 2021 Ilmavoimien Hornet-esityslentäjä. Ilmavoimien Hornet-esityslentäjiä on useasti palkittu eri lentonäytöksissä Euroopassa hienoista esityksistään. Yleisö tulee näkemään Kaivopuiston kallioilta upean Hornet-esityslennon Niemisen käskyttäessä hävittäjäänsä.
Midnight Hawksien miehistö kaudelle 2021
Midnight Hawksien miehistö on päivittynyt vuodelle 2021. Edelliseltä kaudelta mukana jatkavat osaston johtaja kapteeni Vesa Loukko, oikea siipi kapteeni Juho Tervahartiala sekä jonopaikkaa lentävä kapteeni Oskari Tähtinen. Viime vuonna osaston #7 tehtäviä hoitanut kapteeni Jussi Nokso on siirtynyt tälle kaudelle lentämään osaston vasenta siipeä.
Osaston vahvuuteen uusina jäseninä ovat liittyneet valvojana toimiva majuri Teemu Mahlamäki sekä #7 kapteeni Joonas Sunnari. Mahlamäen tehtävänä on maasta käsin vastata esityksen sujuvuudesta ja turvallisuudesta sekä lentomuodoista. Sunnari on osaston tuleva oikea siipi ja hänen tämän vuoden tehtävänsä on tutustua osaston toimintaan ja vastata esimerkiksi osaston esitysten selostamisesta.
Ilmavoimien lentotoiminta, Midnight Hawksien osastolentäminen mukaan lukien, olisi mahdotonta ilman lentoteknisen henkilöstön väsymätöntä uurastusta ja tukea. Midnight Hawks jäsen numero 10, tekninen johtaja kapteeni Marko Nieminen vastaa osaston neljän esityskoneen ja yhden varakoneen huoltamisesta ja ylläpidosta. Apunaan tähän hänellä on kuusihenkinen Hävittäjälentolaivue 41:n lentotekniikkalaivueen henkilöstöstä koottu lentotekniikan ammattilaisryhmä.
Kaivopuiston lentonäytös on Suomen Ilmailuliiton järjestämä päälentonäytös vuonna 2021, ja se lennetään Helsingin edustalla perjantai-iltana 6.8.2021. Näytöksessä esiintyy niin siviili-ilmailun klassikoita kuin nykypäivän kalustoa. Maanäyttely on avoinna perjantain lisäksi lauantaina 7.8. Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille.