10.03.2021 Uutiset

Suomen Ilmailuliiton päälentonäytös Kaivari21 siirtyy elokuuhun

 

Vallitsevan Covid19-pandemian edelleen jatkuvan ja kasvuun lähteneen tautitilanteen takia Kaivopuiston lentonäytöksen ajankohta on päätetty siirtää kesäkuulta elokuulle. Uusi tapahtuma-ajankohta on 6.–7.8.2021.

 

–Olemme seuranneet tilanteen kehittymistä tarkasti syksystä asti. Toivoimme tilanteen helpottumista kevään aikana, mutta näin ei ole käynyt, eikä rokotustahtikaan ole sellainen, että voisimme järjestää lentonäytöksen maanäyttelyineen tässä tilanteessa alkuperäisen suunnitelman mukaisena, kertoo tapahtuman johtaja Markku Kyyrönen.

 

Tapahtuman pääyhteistyökumppaneiden sekä tapahtuman maanäyttelyyn mukaan ilmoittautuneiden HX-hankkeen toimijoiden kanssa on sovittu ajankohdan siirrosta.

 

–Koronatilanne elokuussa ei luonnollisesti ole kenelläkään tiedossa, mutta meillä on vahva usko, että tapahtuma voidaan silloin pitää suunnitellusti. Huomioimme järjestäjinä kaikki viranomaisten ohjeet ja määräykset, jotka koronaan ja tapahtumien järjestämiseen tuolloin ovat voimassa, Kyyrönen sanoo.

 

Tapahtuma levittäytyy maalle, merelle ja ilmatilaan. Näytöksessä esiintyy niin siviili-ilmailun klassikoita kuin nykypäivän kalustoa. Lentonäytös lennetään Helsingin edustalla perjantai-iltana 6. elokuuta. Maanäyttely on avoinna perjantain lisäksi lauantaina 7.elokuuta. Tapahtuma on maksuton ja mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa on koko perheelle.

 

Lisätietoa:

Markku Kyyrönen, tapahtumajohtaja
Suomen Ilmailunäytös Oy
sähköposti: markku.2021@sinoy.fi
www.kaivari21.fi