23.11.2020 Uutiset

Jan Vapaavuori Suomen Olympiakomitean puheenjohtajaksi

Suomen Olympiakomitean syyskokous valitsi 21.11. Olympiakomitean uudeksi puheenjohtajaksi Jan Vapaavuoren. Hän voitti toisella äänestyskierroksella Susanna Rahkamon äänin 79–54. Varapuheenjohtajiksi valittiin Susanna Rahkamo ja Sari Multala.  Suomen Ilmailuliitto on yksi Suomen Olympiakomitean lajiliitoista.

 

Uuteen hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt: Marco Casagrande, Markku Haapasalmi, Hanna Hartikainen, Tapio Korjus, Katja Mjøsund, Esa Niemi, urheilijaedustajat Mika Poutala ja Anni Vuohijoki, sekä Kansainvälisen Olympiakomitean (KOK) jäsenet Sari Essayah ja Emma Terho. Hallituksen varajäseniksi valittiin Erkka Westerlund ja Kaisa Vikkula

 

– Liikunta ja urheilu ovat valtavan innostavia asioita. Kiitän kaikkia äänestäjiä ja myös kanssakilpailijoita. Olemme iso ja merkittävä perhe suomalaisessa yhteiskunnassa ja meidän yhteinen missiomme on viedä liikunnan ja urheilun ilosanomaa eteenpäin. Juuri nyt koronakriisi testaa meitä kaikkia, mutta pitkällä aikavälillä se tulee parantamaan yhteisöllisyyttä myös suomalaisessa liikunnassa ja urheilussa, tuore puheenjohtaja Jan Vapaavuori toteaa.

 

 

Tarkennettu strategia ohjaa Olympiakomitean työtä

Syyskokous teki tarkennuksia viime vuonna hyväksyttyyn strategiaan, jossa on kaksi päävalintaa: seuratoiminta ja huippu-urheilu. Näiden valintojen kautta tavoitellaan sitä, että seurojen jäsenmäärä kasvaa, suomalaiset liikkuvat enemmän ja suomalainen huippu-urheilu menestyy. Huippu-urheilussa menestystä tavoitellaan neljällä sektorilla, jotka ovat olympiayksilölajit, joukkuepelit, paraurheilu ja ei-olympialajit.

 

Vuoden 2021 toimintasuunnitelmassa painopisteitä ovat muun muassa seuratoiminnan kehittäminen Tähtiseuraohjelman kautta, huippu-urheilun ammattilaisuuden lisääminen ja digitalisaation edistäminen. Talousarvion loppusumma vuodelle 2021 on 10,78 miljoonaa euroa.

 

Olympiakomitean strategia 2020-2024

Olympiakomitean toiminta- ja taloussuunnitelma 2021