lukeaksesi lehdessä julkaistut artikkelit
Kirjaudu jäsentunnuksilla
17.12.2019 Uutiset

Aleksi Rastas sijoittui drone-pilottien maailmanmestaruuksissa 37:ksi

Suomesta osallistui joukkue Drone-lennätyksen MM-kilpailuihin

FAI:n Drone Racing Championship -finaali pidettiin Kiinassa Xiangshan Ningbossa 11. – 14. joulukuuta. Kilpailupaikka oli muutaman tunnin bussimatkan päässä Shanghaista. Drone-lennätyksen uusi maailmanmestari on korealainen 16-vuotias Changhyeon Kang. Naisten sarjan voitti 12-vuotias thaimaalainen Wanraya Wannapong. Juniorit menestyivät kilpailuissa hyvin, sillä yleisen sarjan kymmenen parhaan joukossa oli seitsemän junioria.

 

Suomesta kilpailuihin osallistui neljä pilottia, joista kolme, Antti Haimilahti, Aleksi Rastas ja Jari Kankare olivat virallisessa edustusjoukkueessa. Nikolas Widell oli saanut World Cup -sijoituksen perusteella oman kutsun: Widell oli kuudes 2019 World Cup -tilastossa, ja 16 parasta kutsuttiin mukaan. Mukana olivat myös joukkueen johtaja Ari-Pekka Repo sekä avustajat Kirsti Salo ja Henri Jouhki.

 

Suomen paras sijoitus aika-ajoissa oli Aleksi Rastaan 24. sija, mutta eliminointivaiheessa kohtaloksi koituivat radiohäiriöt Aleksin kolmannessa lähdössä hänen menettäessä ohjauslinkin kopteriin. Muilla suomalaisilla aika-ajosijoitus jäi useista uusintalähdöistä huolimatta alle 64:n, joten heillä kisa päättyi ennen eliminointivaihetta. Näin ollen suomalaisista parhaiten menestyi 37:ksi sijoittunut Aleksi Rastas. Toiseksi paras suomalainen oli 78:ksi sijoittunut Antti Haimilahti, kolmanneksi paras 81:ksi sijoittunut Nikolas Widell ja neljänneksi paras 89:ksi sijoittunut Jari Kankare.

 

Yhteensä yleisessä sarjassa oli osallistujia 111.  Kilpailuihin osallistui 29 maan edustajia. Suomen joukkueen sijoitus joukkuepisteissä oli 19.

 

Venyvät aikataulut kiusasivat

Kilpailurata oli rakennettu kukkuloiden keskellä olevan lomakeskuksen viereen, aivan rannan tuntumaan. Sääennuste lupaili kisapäiville pilvistä ja mahdollisesti sadetta, mutta onneksi ennusteet eivät pitäneet paikkaansa vaan kisa saatiin vedettyä hienossa aurinkoisessa kelissä. Järjestäjillä oli kisassa todella paljon ongelmia ajanoton kanssa ja aika-ajot viivästyivät lopulta tunneilla. Lopulta kaikki aika-ajotulokset tarkistettiin manuaalisesti videolta, mutta eliminointi- ja finaalivaiheessa kisa sujui jouhevasti ja jopa edellä aikataulusta.

 

– Kelit sattuivat kohdilleen ja vastasivat suomalaista kesää. Kisa takkuili alussa, mutta loppua kohti toiminta parani ja loppujen lopuksi ihan hieno kisa valaistuine ratoineen. Kisa oli todella kovatasoinen verrattuna viime vuoteen, mutta ei läheskään yhtä hulppeasti rakennettu. Kaiken kaikkiaan kannatti taas lähteä kisaamaan, Antti Haimilahti kommentoi.

 

– Kisa oli erittäin kovatasoinen, muutama pilotti oli aika-ajoissa ihan omaa luokkaansa, ja heidän sijoitustensa jälkeen taistelu sijoituksista oli todella tiukkaa. Jo parin prosentin parannuksella kierrosaikoihin pilotti nousi aika-ajoissa monta pykälää ylöspäin. Kisaformaatti aika-ajoissa (3 nopeinta kierrosta) rohkaisi pilotteja ajamaan jatkuvasti mukavuusalueen ulkopuolella parempien yksittäisten kierrosaikojen saavuttamiseksi. Eliminointivaiheessa oli taas tärkeää tehdä kaikki kolme vaadittavaa kierrosta virheettömästi, joka johti useiden tuttujen pilottien tippumisen pois finaalista.

 

Suomalaispiloteilla lento aika-ajoissa oli varmaa ja melko virheetöntä, mutta vauhti ei yksinkertaisesti riittänyt kovemmille piloteille. Kisan voitto meni ansaitusti korealaispilotille, joka oli toistuvasti nopein.

 

– Kisan järjestelyt ja skaala eivät yltäneet viimevuoden tasolle ja aikataulut venyivät pahimmillaan puoleen yöhön saakka. Kisat olivat ehdottomasti itselleni vuoden kohokohta, vaikka sijoitus menikin hieman penkin alle. Suomalaistiimissä vallitsi mahtava joukkuehenki ja kaikki tsemppasivat toisiaan. Kiitokset myös joukkueen Managerille Ari-Pekalle ja avustajille Kirstille ja Henrille, kun jaksoitte koko viikon pitää huolta, että suomalaiskisaajat olivat oikeissa paikoissa oikeaan aikaan, Nikolas Widell kommentoi.