lukeaksesi lehdessä julkaistut artikkelit
Kirjaudu jäsentunnuksilla
14.11.2019 Uutiset

Vuoden Lennokkiurheilija Lassi Nurila palkittiin Pohjolan Maljalla

Lassi Nurila osallistui Italian MM-kilpailuihin kesällä 2019. Kuva: Esa Eirola

Vuoden Lennokkiurheilija on Lassi Nurila, joka palkittiin Pohjolan Maljalla Lennokkilajien palkintojenjakotilaisuudessa ja seminaarissa 9. marraskuuta Helsingissä. Nurila sijoittui tänä vuonna kuudenneksi MM kilpailuissa, toiseksi maailmancupin kokonaiskilpailussa ja voitti SM kilpailun.

 

Vuoden 2019 nuorena tulokkaana, eli alle 22-vuotiaana, palkittiin Konsta Hartikainen. Hartikainen voitti Suomen Mestaruuden vapaastilentävien lennokkien junioriluokassa. Nuorelle tulokkaalle jaetaan vuosittain sotalentäjäveteraanien lentäjäveljeskunnan Pilven Veikkojen Malja.

 

Lennokkilajien palkintoja jaetiin 14 SM kilpailuluokassa ja 15 Suomen Cup kilpailuluokassa. Kilpailijoita oli yhteensä yli 200. Lisäksi jaettiin Droneracing Suomen Cup -mitalit. Kilpailun kuuteen osakilpailuun osallistui 70 eri kilpailijaa.

 

Lennokkilajin seminaarissa kuultiin kisaamisesta ja harrastamisesta Droneracingissä ja sähköliidokeilla (F5J). Lennokkitoimikunnan puheenjohtaja Tero Salminen kävi läpi lennokkitoimikunnan tehtäviä ja rooleja myös tulevaisuutta silmällä pitäen. Aaro Malila esitteli lennokkitoimikunnan asettaman lennokkimääräystyöryhmän työskentelyä ja ohjelmaa.

 

LENNOKKILAJIN SM JA SUOMEN CUP -PALKITUT 2019 

F1A, vapaastilentävät liidokit
1 Valo Jari
2 Karhunen Olli-Matti
3 Hanhilammi Tapio

F1B, vapaastilentävät kumimoottorilennokit
1 Kutvonen Ari
2 Isotalo Tommi
3 Lihtamo Matti

F1C, vapaastilentävät polttomoottorilennokit
1 Kuukka Kaarle
2 Niiranen Valtteri
3 Niiranen Timo

F1AJ, vapaastilentävät liidokit, jun.
1 Hartikainen Konsta
2 Henriksson Eero
3 Korpela Kalle

F1D, vapaastilentävät sisälennokit, mikrofilmarit
1 Linkosalo Tapio
2 Reponen Simo-Pekka
3 Kiiskinen Markku

F2B, siimaohjatut taitolennokit
1 Mayer Elias
2 Karma Kai
3 Suokas Mikko

F2A, siimaohjatut nopeuslennokit
1 Jari Valo
2 Jukka Vahvaselkä

F2D, siimaohjatut taistelulennokit
1 Jussi Forss
2 Timo Forss
3 Laura Leino

F3A, radio-ohjatut taitolennokit
1 Lassi Nurila
2 Janne Lappi
3 Kimmo Kaukoranta

F3C, radio-ohjatut helikopterit
1 Sirkiä Santeri
2 Vaalte Ville
3 Kakko Jussi

F3B, radio-ohjatut liidokit
1 Janne Laurén
2 Råman Mikko
3 Tauno Knuuttila

F3K, radio-ohjatut heittoliidokit
1 Laurén Janne
2 Sipponen Jalmari
3 Kantola Petri

F3J, radio-ohjatut suuret termiikkiliidokit
1 Malila Aaro
2 Vilstedt Jarmo
3 Alho Tero

F5J, radio- ohjatut sähköliidokit
1 Malila Aaro
2 Alasalmi Kusti
3 Ahvenainen Jyrki

SUOMEN CUP -KILPAILUT
Vapaastilentävät sisälennokit F1M, F1M-limited juniorit, peruslennokit, peruslennokit juniorit kisataan myöhemmin.

F1A-15, vapaastilentävät liidokit, juniorit alle 15 v.
1 Savolainen Sanni
2 Henriksson Lasse
3 Savolainen Siiri

F1Q, vapaastilentävät sähkömoottorilennokit
1 Kilpeläinen Ossi
2 Soininen Matti
3 Juslin Jukka

F1H, vapaastilentävät pikkulennokit
1 Linkosalo Tapio
2 Tähkäpää Heikki
3 Pyykkö Matti

P-30, vapaastilentävät pikkulennokit
1 Kiiskinen Markku
2 Linkosalo Tapio
3 Kuikka Petri

P-30 jun. vapaastilentävät pikkulennokit, juniorit
1 Pajulehto Robert
2mRC, radio-ohjatut liidokit
1 Jarmo Villstedt
2 Ari Syrjä
3 Tauno Parkkinen

F3A Nordic, radio-ohjatut taitolennokit
1 Saviaro Erkko
2 Tuunala Emmi
3 Hölttä Risto

F3A Sport, radio-ohjatut taitolennokit
1 Tielinen Lauri
2 Kumpulainen Kari
3 Kuosa Maunu

F3C-POP, radio-ohjatut helikopterit
1 Lindstedt Allan
2 Tamminen Jaakko

F4C, radio-ohjatut mallilennokit
1 Klemetti Ilkka
2 Pikkusaari Jukka
3 Hjulberg Hannu

Kansanscale, radio-ohjatut mallilennokit
1 Tyyster Taito
2 Taskinen Matti
3 Aho-Mantila Antti

Flying Only, radio-ohjatut mallilennokit
1 Engblom Pekka
2 Kuula Petri
3 Sairanen Mikko

IMAC, radio-ohjatut mallilennokit
1 Aho-Mantila Antti
2 Tyyster Ville
3 Tyyster Taito

F5J-Nordik, radio-ohjatut sähköliidokit
1 Villstedt Jarmo
2 Lankinen Jukka
3 Kiuas Mauri

F9U Dronet, droneracing
1 Rastas Aleksi
2 Widell Nikolas
3 Haimilahti Antti