13.05.2019 Uutiset

Nurila neljäntenä radio-ohjattavien taitolennokkien maailman cupin osakilpailussa

Radio-ohjattavien taitolennokkien (F3A) maailman cupin toinen osakilpailu, kauden ensimmäinen Euroopassa, kilpailtiin viikonloppuna perinteisellä Belgian osakilpailulla. Suomea kilpailuissa edusti Lassi Nurila.

Kilpailussa oli mukana monia eurooppalaisia kärkipilotteja, joten kilpailu oli kovatasoinen. Lento-ohjelmat olivat tuttuja viimevuodelta, mutta monella pilotilla oli uutta kalustoa: mielenkiintoisimpina Ranskan Christophe Paysant-Le Rouxin Sky Bolt kaksitaso ja Liechtensteinin Stefan Kaiserin siirtyminen yksitaso koneeseen. Yleisesti kalustopuolella suosittuja ovat pienellä lisäsiivellä varustetut yksitasokoneet ja voimanlähteenä suoravetoiset kierroslukukontrolloidut sähkömoottorit.

Viikonlopun sää oli tuulista ja hieman epävakaata. Lauantaina kilpailun alku viivästyi matalien pilvien vuoksi. Tuuli tuli suoraan pohjoisesta, eli painoi koneita syliin. Erityisen haastavan siitä teki se, että aiemmin viikolla harjoituspäivinä tuuli oli ollut päin vastainen, eli suoraan selän takaa. Lauantaina lennätettiin kahdelle viidestä tuomarista koostuvalle paneelille. Ykköspaneelille kovimmat pisteet sai Ranskan Paysant-le Roux ja kakkospaneelille Lassi Nurila.

Sunnuntaina lennätettiin vielä yksi alkukierroslento kymmenen tuomarin paneelille, siinä kärjessä Paysant-le Roux. Liechtensteinin Stefan Kaiser oli kaikilla alkukierroksilla aivan kärjen tuntumassa rauhallisella ja tarkalla ajolla. Sveitsin Sandro Matti oli hiukan kärkikolmikon perässä, mutta vielä iskuetäisyydellä.

Alkukierrosten jälkeen viisi parasta eteni finaalikierrokselle, jossa lennätettiin yksi F-19 ohjelman lento. Lopputuloksiin laskettaisiin kaksi parasta alkukierroslentoa ja finaalilento. Finaaliin arvottiin uusi lähtöjärjestys, joka oli: Nurila, Paysant-le Roux, Rubin, Kaiser ja Matti.

Olosuhteet olivat tasapuoliset kaikille, kymmenen kansainvälisen tuomarin tarkkaillessa liikkeitä. Nurilalla pientä epätarkkuutta muutamissa snaprolleissa sekä vaakakierreympyrässä. Paysant-le Roux menetti koneen hallinnan humbty bumpin alas tulevassa 1 1/4 snap rollissa tehden isoja edestakaisia siivekekorjauksia, myös pystykäännöksen jälkeen tulevassa 2/2 kierteessä hän oli reilusti myöhässä. Rubin suoriutui yllättävän hyvin, mutta perustaso ei aivan kirkkaimpaan kärkeen yllä. Kaiser lennätti rauhallisella tyylillään, mutta oli neliö silmukan integroiduissa kulmissa reilusti kierteessä jäljessä, sekä vaakakierreympyrän lopussa menetti hallinnan. Sandro Matti puolestaan lennätti tutulla vauhdikkaalla tyylillä, mutta erittäin tarkasti ja välttyi isommilta viheiltä, samalla voittaen koko kilpailun.

Osallistujia oli 35 ja he tulivat 10 eri maasta. Radio-ohjattavien taitolennokkien (F3A) maailman cupissa kilpaillaan tänä vuonna 16 kilpailussa.

 

Tulokset

  1. Sandro Matti (SUI)
  2. Stefan Kaiser (LIE)
  3. Christophe Paysant-Le Roux (FRA)
  4. Lassi Nurila (FIN)