lukeaksesi lehdessä julkaistut artikkelit
Kirjaudu jäsentunnuksilla
08.10.2018 Tiedotteet

Ilmasirkus kovassa iskussa laskuvarjourheilun MM-kisoissa – Suomen ennätys rikki

Harjoitushyppyjä kisapaikalla. Valkoinen kypärä Teemu Hietakari & musta kypärä Simo Leminen. Kuvaaja: Jani Lyttinen

Suomea laskuvarjourheilun MM-kisoissa edustava tamperelainen Ilmasirkus tekee kovaa tulosta. Joukkue rikkoi Suomen ennätyksen ja on tällä hetkellä jaetulla viidennellä sijalla viiden kierroksen jälkeen. Ilmasirkus kilpailee kupumuodostelmahypyissä 2-way sekvenssissä.

Joukkueeseen kuuluu Teemu Hietakari, Simo Leminen ja Jani Lyttinen (kuvaaja).

”Hienolta tuntuu parantaa Suomen ennätystä kahdesti saman kauden aikana”, iloitsee joukkue.

Edellinen Suomen ennätys tehtiin Vesivehmaalla Suomenmestaruuskilpailuissa heinäkuussa ja se oli 18 pistettä. Asialla oli silloinkin Ilmasirkus. Uusi ennätys on 19 pistettä.

Tähän mennessä kilpailussa on hypätty viisi kierrosta. Loput kolme kierrosta hypätään sään salliessa.

”Kisan ensimmäinen päivä eli viisi ensimmäistä hyppyä meni joukkueelta erinomaisesti, hypyt sujuivat jopa odotettua paremmin. Olemme erityisen tyytyväisiä siitä, että olemme pystyneet kilpailemaan tasaväkisesti niin sanottuja isoja hyppymaita vastaan”, kommentoidaan joukkueesta.

Ilmasirkus on kisannut samalla kokoonpanolla vuodesta 2010. Nämä ovat joukkueen neljännet maailmanmestaruuskilpailut. Yhteisiä lajin harjoitushyppyjä takana on jo yli kuusisataa.

Joukkue on hypännyt noin sata harjoitushyppyä tällä kaudella Suomessa. Australiaan joukkue saapui muutamia päiviä ennen kilpailun alkua, jotta aikaerosta ehdittiin toipua ja hypätä toistakymmentä harjoitushyppyä.

Kilpailut alkoivat 6. lokakuuta ja kestävät lauantaihin asti. Kisoissa on noin 450 kisaajaa 25 eri maasta. Samaan aikaan kilpaillaan kupumuodostelmien (2-way sekvenssi, 4-way sekvenssi, 4-way rotaatio), muodostelmahyppäämisen (4-way open, 4-way female, 8-way open ja 4-way vertical formations), artistilajien (freestyle, freefly) ja nopeushyppäämisen maailmanmestaruuksista.

 

Lisätietoa

 

Kisojen verkkosivut

Tulossivut

 

Teemu Hietakari, teemu.hietakari@gmail.com, +358505614635

Marianne Kulve, marianne.kulve@almamanu.fi

 

Kupumuodostelmahypyissä laskuvarjohyppääjät avaavat varjonsa välittömästi koneesta hypättyään ja tekevät muodostelmia avonaisilla laskuvarjoilla ottaen otteita toistensa varjojen punoksista jaloilla.

2-way sekvenssissä kaksi hyppääjää tekee muodostelmia ja mukana hyppäävä joukkueen kolmas jäsen kuvaa suorituksen videolle. Hyppääjät toistavat kullekin kilpailukierrokselle ennalta arvottua viiden muodostelman sarjaa eli niin kutsuttua sekvenssiä mahdollisimman monta kertaa 60 sekunnin ajan. Tuomarit antavat pisteen kustakin oikein tehdystä muodostelmasta joukkueen videon perusteella. Kilpailuissa hypätään kahdeksan kierrosta ja pisteet lasketaan yhteen.

 

Kuva: Harjoitushyppyjä kisapaikalla. Valkoinen kypärä Teemu Hietakari, musta kypärä Simo Leminen. Kuvaaja: Jani Lyttinen