Jäsenmaksulaskujen kilahdellessa jäsenten sähköpostiin kuulemme useasti kysymyksen ”miksi kuulua liittoon?”
Suomalaisen harrasteilmailun nykyiset toimintaedellytykset lentopaikoilla, huoltohalleilla ja ilmatilassa – niin valvotussa kuin valvomattomassakin ovat järjestelmällisen edunvalvonnan tuloksia. Ne ovat edellyttäneet jatkuvaa hereillä oloa, yhteistyötä ja eri toimialojen asiantuntijuutta.
Se, että äänemme kuuluu ja meidät otetaan vakavasti neuvottelupöydissä, perustuu laajaan jäsenistöön ja sen kautta muodostuvaan vahvaan valtakirjaan. Hallintoelimet jättävät helposti yksittäiset äänet omaan arvoonsa, mutta suuri järjestäytynyt joukko vaikuttaa aivan eri tavalla.
Valmista herkkupöytää ei ole olemassakaan, siinä olevan kakun on aina joku leiponut. Niin on jatkossakin. Jäsenmaksu on pieni hinta siitä, että me yhteisön jäsenet voimme käydä valmiin pöydän ääreen.
Kaupallinen ilmailu, Puolustusvoimien ilmailun huomattava kasvu sekä erityisesti kaupallinen miehittämätön ilmailu kaikki kilpailevat samasta ilmatilasta, jossa me olemme perinteisesti ilmailleet. Kaikenlainen ilmailutoiminta keskittyy yhä voimakkaammin ruuhka-Suomeen, jossa toimintaedellytyksemme edellyttävät entistä aktiivisempaa edunvalvontaa ja asiantuntemusta suunnittelupöytään päästäksemme. Ilmatila-asioiden lisäksi meidän tulee jatkossa seurata tarkasti myös valtion ja kuntien maanomistuksen siirtymistä liiketoimintayksiköille ja siitä aiheutuvia seurauksia.
Pian satavuotiaan liittomme jäsenistö edustaa asiantuntemusta kaikilla ilmailun osa-alueilla. Sinä olet hyvä yhdessä asiassa, kaveri vieressä jossakin toisessa.
Tässä yksi syy kuulua Ilmailuliittoon!
Juha Silvennoinen
edunvalvonta-asiantuntija
juha.silvennoinen@ilmailuliitto.fi
044 774 2228