03.11.2017 Tiedotteet

Nina Broström Ilmailu-lehden päätoimittajaksi

Nina Broström

Nina Broström aloittaa Ilmailu-lehden uutena päätoimittajana vuoden 2018 alusta. Ilmailuliitto on tehnyt vuoden sopimuksen Ilmailun tuottamisesta Omnipress Oy:n kanssa.

 

 Ilmailu-lehdellä on pitkät ja kunniakkaat perinteet, joita on kunnia päästä jatkamaan. Pitkään ilmailua pääosin kaupalliselta puolelta seuranneena toimittajana odotan innolla tutustumista suomalaisen harrasteilmailun monipuoliseen ja rikkaaseen kenttään, kertoo Broström.

Broström on työskennellyt yli 22 vuotta toimittajana. Hän on muun muassa ollut taloustoimittajana ja uutispäällikkönä sekä Kauppalehdessä että Taloussanomissa. Päätoimittajakokemusta Broströmiltä löytyy Forbes Suomesta.

Ilmailuliitto kilpailutti kesällä Ilmailu-lehden tuottajan edellisen sopimuksen päättyessä tämän vuoden loppuun. Uudeksi yhteistyökumppaniksi valittiin Keskisuomalainen-konsernin Aikakauslehtiryhmään kuuluva Omnipress Oy. Tehty sopimus koskee vuotta 2018 ja siinä on optio vuosista 2019 ja 2020.

Ensimmäinen Broströmin päätoimittama ja Omnipressin tuottama Ilmailu ilmestyy torstaina 1. helmikuuta.

Ilmailu on Ilmailuliiton äänenkannattaja ja alansa yleisaikakauslehti, jonka sisältö painottuu harrasteilmailun eri lajeihin. Myös liikenne- ja sotilasilmailu kuuluvat lehden aihepiireihin. Lehti ilmestyy kahdeksan kertaa vuodessa. Ilmailuliiton jäsenet saavat sen jäsenetuna. Lehti perustettiin vuonna 1937, ja se on yksi Euroopan vanhimmista ja suurilevikkisimmistä alan lehdistä.

 

Lisätietoja

päätoimittaja Nina Broström puh. 050 3811296

Suomen Ilmailuliiton toiminnanjohtaja Timo Latikka puh. 040 579 1817, timo.latikka(at)ilmailuliitto.fi

 

Tiedotetta päivitetty 3.11. klo 9:13. Ilmailuliitto on tehnyt vuoden sopimuksen Ilmailun tuottamisesta (tiedotteessa luki aiemmin kaksi vuotta).