19.07.2017 Uutiset

8,33 kHz taajuusjaon ilmailuradioiden tukirahoitushanke kaatui

Ilmailuliitto on kevään aikana uutisoinut useaan otteeseen 8,33 kHz-taajuusvälin radioista. Esillä oli muun muassa radioiden uudistamiseen tarkoitettu EU-tukirahoitushakemus.

IOAPA ilmoitti 10. heinäkuuta hankkeen verkkosivulle rekisteröityneille hakijoille/koneen omistajille, että EU on hylännyt hankkeen. Tukirahoitushakemus oli kansainvälisen lentokoneen omistajien yhdistyksen IAOPAn (Suomessa SMLL ry) ja yhteensä 19 jäsenvaltion edustajan kanssa tekemä.

EU:n täytäntöönpanoasetus edellyttää ilma-aluksilta vähintään yhtä 8,33 KHz-kanavavälillä olevaa ilmailu-VHF-radiota 1.1.2018 alkaen. Suomi sai 10 vuoden siirtymäajan eli aikaa on 31.12.2027 saakka.

IAOPAN ilmoitus tukirahoitushankkeen kaatumisesta

 

Aiemmat uutisemme aiheesta:

Yhteistyö on johtanut tuloksiin 8,33 KHz taajuusjaon ilmailuradiot -asiassa (13.1.)

Avustusta ilmailun 8,33 kHz puheradiolaitteisiin (7.3.)

Tarkennuksia 8,33 kHz radioasiaan (20.6.)