Etusivu I Suomen Ilmailuliitto I Palkitsemiset I Satakunnan malja

SATAKUNNAN MALJA


Palkinto, jonka on lahjoittanut liitolle v. 1952 toimitusjohtaja J. Aaltonen Porista, on ikuisesti kiertävä kiertopalkinto ja sen nimi on Satakunnan Malja.


Palkinnon saajasta päättää Suomen Ilmailuliiton hallitus. Esityksen palkinnon saajasta tekee purjelennon toimikunta. Palkinto annetaan vuodeksi kerrallaan.


Palkinto jaetaan lajitapahtuman yhteydessä.


Palkinto annetaan suomalaisen purjelentäjän vuoden aikana tekemästä parhaasta purjelentosuorituksesta tai jos vuoden aikana ei ole saavutettu yhtään muista saavutuksista merkittävästi eroavaa suoritusta, purjelentosuorituksista vuoden aikana. Hallitus voi erityisistä syistä olla jakamatta palkintoa määrättynä vuotena ollenkaan.


Palkinto voidaan myöntää samalle henkilölle useamminkin kuin kerran.


Suomen Ilmailuliitto huolehtii palkinnon kaiverruttamisesta. Palkinnon saaja sitoutuu hyvin huolehtimaan palkinnostaan ja palauttamaan sen Suomen Ilmailuliitolle hyvissä ajoin ennen seuraavaa lajitapahtumaa, kuitenkin viimeistään vuoden kuluttua palkinnon edellisestä jaosta.

SATAKUNNAN MALJAN SAANEET

 

1952      Martti Kahva

1953      Antti Koskinen

1954      Seppo Relander

1955      Inkeri Siltavuori

1956      Juhani Horma

1957      Harald Tandefelt

1958      Juhani Horma

1959      Matias Wiitanen

1960      Lauri Liljamo

1961      Lauri Liljamo

1962      Juhani Horma

1963      Juhani Horma

1964      Pirjo Lemmetyinen

1965      Matias Wiitanen

1966      Matias Wiitanen

1967      K. Kuivakko

1968      Seppo Hämäläinen

1969      Matias Wiitanen

1970      Matias Wiitanen

1971      Matias Wiitanen

1972      Matias Wiitanen

1973      Raimo Nurminen

1974      Markku Kuittinen

1975      Mikko Asikainen

1976      Raimo Nurminen

1977      Markku Kuittinen

1978      Simo Kuusisto

1979      Tarmo Laakso

1980      Markku Kuittinen

1981      Markku Kuittinen

1982      Pekka Ylipaavalniemi

1983      Simo Kuusisto

1984      Juha Sorri

1985      Simo Kuusisto

1986      Jarmo Forsstén

1987      Markku Kuittinen

1988      Jouko Mäenpää

1989      Markku Kuittinen

1990      Jukka Pursiainen

1991      Harri Janakka

1992      Pentti Lehtinen

1993      Juha Sorri

1994      Martti Koivula

1995      Markku Kuittinen

1996      Kaj Westerbacka

1997      Kristian Roine

1998      Esko Hammaren

1999      Pekka Uoti

2000      Juha Sorri

2001      ei jaettu

2002      Esko Lehtonen

2003      Antti Lehto

2004      Timo Kiiha

2005      Antti Taimioja

2006      Markku Kuusisto

2009      Olli Teronen

 

 

powered by eMedia