HÖYHEN +6 -KIERTOPALKINNON SÄÄNNÖT
1§
Palkinnon on lahjoittanut liidintoimikunta.
2§
Palkinto jaetaan liidintoimikunnan valitsemalle varjoliitäjälle, kerholle tai yhteisölle ensimmäisen kerran 2.11.1996 ja tästä päivästä eteenpäin perinteisessä syyskokouksessa.
3§
Palkinto kiertää 10+6 vuotta, jonka jälkeen se sijoitetaan arvoiselleen paikalle silloisen syyskokouksen päätöksen mukaisesti.
4§
Palkintoa ei saa polttaa, repiä, ampua kuuhun tai muutoin häpäistä.
5§
Palkinnonsaajan on luovutettava palkinto liidintoimikunnalle viimeistään seuraavan syyskokouksen yhteydessä.
6§
Palkinto jaetaan sille suomalaiselle varjoliitourheilijalle, kerholle tai yhteisölle, joka kuluvan vuoden aikana on todettu ansioituneimmaksi. Jakoperusteina käytettäköön menestystä arvokilpailuissa, aktiivisuutta, positiivista varjoliitourheilun tunnetuksi tekemistä, uskomatonta tai peräti miltei mahdotonta lentosuoritusta jne... Jos jonakin vuonna ei löydy sopivaa ehdokasta, voidaan palkinto jättää jakamatta.
7§
Palkinnon tarkoitus on kannustaa aktiiviseen harrastamiseen ja samalla muistuttaa, että tavoitteet on hyvä pitää korkealla.
8§
Palkintoon merkitään kunkin palkinnonsaajan nimi sekä vuosi, jolloin palkinto on annettu.
9§
Nämä säännöt on liidintoimikunta (silloin "Riippuliidon keskustoimikunta") hyväksynyt 2.11.1996.
HÖYHEN +6 –KIERTOPALKINTON SAANEET
1996 Helsingin Varjoliitoseura ry
1997 Mika Laakio
1998 Kalajoen Ilmailukerho ry:n varjoliitojaosto
1999 Reijo Kuosmanen
2000 Vesa Tolppa
2001 Someron Ilmailuyhdistys ry
2002 Jouni Makkonen
2003 Kari Rämö
2004 Jouni Makkonen
2005 Hannu Roine
2006 Jari Poikkimäki
2007 Urpo Minkkinen
2008 Pekka Vartia
2009 Etelä-Pohjanmaan Liitäjät ry

