Kilpailuviikko 28.6.-6.7.08

Lauantai 5.7

 Joukkue on reitillä. 11.30 Briefingissä tehtäväksi tuli 266km nopeuslentotehtävä. Kaikki pojat lähtivät suht nopeasti tehtävälle. Sää näyttää hyvälle, mutta on ilmeisesti taas aika sykkivää. 2T lähti ensimmäisenä ja saikin erinomaisen lähdön. 20km taivaltamisen jälkeen korkeutta oli mennyt n. 100m ja keskinopeus oli ylki 140km/h. Toijan kääntämisen jälkeen 3.7m/s nostossa pilvipohjiin ja eteenpäin. Edessä olevassa aukossa oli "höttösiä" ja muutama pilvi. 2T ylettyikin n. 600m pienen aukon toiselle puolelle. Laajat laskevat ja muutama kulissipilvi jouduttivat kuitenkin matkaa alaspäin sen verran,että 2T joutui laskeutumaan Someron lounaispuolelle peltoon. Muu joukkue jatkaa taivaltamistaan...

Eiliset tulokset ovat muuttuneet. Liettualainen oli ilmeisesti hullaantunut korkeista pilvipohjista ja päättyi tekemään maastolaskun pilvenpohjiin. Toisin sanoen ilmatilarikkomus ja maastolasku siihen paikkaan. Päivävoittajana siis 2T ja vain hivenen perässä N9. Joukkue valmistautuu Briefinkiin. Viimeisen päivän rutistus ja se on siinä...

Perjantai 4.7

Aamu valkeni kauniina ja lämpimänä. Ennusteiden mukaan päivä on kilpailuiden paras. Kumpiaisia ja maajoukoille aurinkoa ja lämpöä. Hieman Briefingin jälkeen ensimmäiset pilvet puhkesivatkin taivaalle. Päivän tehtäväksi tuli reilu 350km nopeustehtävä. Joukkueen normaalien rutiinien mukaisesti heti briefingin jälkeen oli pieni palaveri, jossa läpikäydään jokaisen aatoksia. Sääennusteen valossa oli selvää,että reitille ei ole kiire ja hötkyily ei tänään ole tarpeen. Hinaukset alkoivat heti 12.00 ja keli näytti hyvälle. Pian kaikkien ollessa taivaalla oli käynyt kuitenkin selväksi,että keli näytti maasta ja ilmasta hieman paremmalta, kun mitä se oikeasti oli. Joukon kokemattomille kyttäily ja kyräily oli ilmeisesti hieman uutta, sen sorttisia mielipiteitä jaksolta kuului. Koko porukka päätyi kuitenkin lähtemään suunnilleen yhtä aikaa. Aussit lähtivät ensimmäisinä ja vähän perään Nikke, Jussi ja monta muuta. Ainoat, jotka jäivät vielä houldaamaan oli Aku ja Leino, joiden jo kertoimien puolesta oli pakko lähteä muiden perään. Toki poikien ajatukset tukivat myös tätä ajatusta. Ajatukset osuivat oikeaan ja pilviraja nousikin hieman kellon kulkiessa eteenpäin. Viimeinen käännepiste, Syrjäntaka, näytti myös olevan sinisessä, joten taas oli se mahdollisuus,että porukka ajautuu yhteen pilvien loppuessa ja loppu taitetaan porukalla. Onneksi näin ei käynyt. Kaikki "rämpivät" tehtävän läpi säässä, joka maasta katsoen näytti olevan kuin oppikirjasta. Onneksi keli oli hivenen vaikea kaikille. Liettualainen vei päivävoiton keskinopeudella 82,4km/h. Aku ja Leino lensivät hienosti kimppaa ja tuloksena 2 ja 3:s sija,myös muut lensivät hienosti ja Nikke oli 4:s. Ainoa, jolla tällä kertaa oli hieman huonoa tuuria mukana oli Jussi, joka joutui laskemaan Eteläisiin peltoon. Syrjäntakan jääntäminen oli mennyt teorian ja oppikirjan mukaan: legi vastatuuleen, nosto ennen käännepistettä, hivenen korkeutta, kääntyminen ja takaisin samaan nostoon, jolloin myötätuuli kuljettaa eteenpäin.Hyvä ja oikea idea, tällä kertaa se vain ei onnistunut.

Toivotaan,että vielä huomenna lennetään ja pidetään pojille peukkuja!

Maanantain päivävoittajan kertomaa:

Kahden tunnin AAT.

Hinaus viimeisten joukossa taivaalle ja oli hidasta päästä korkealle kentän vieressä. Muut ilmoittelivat Portaan luona olevan hyvän pilven joka nosti. Lähdin ajelemaan Porrasta kohti, jossa oli lähtöviivamme. Ajattelin jo liukuessa, kun ihmiset alkoivat ilmoitella startteja että jään jälkeen. Nikke ja Jussi kuitenkin odottelivat siellä pilven alla ja ohjasivat minutkin parhaaseen nostoon. Korkeudet saatiin ja lähdettiin ajelemaan kohti ensimmäistä käännealuetta. Kolmen koneen avuin haravoitiin ja yritettiin aina löytää se paras nosto. Käännealue oli ison yläpilven alla, joka kuitenkin teki kumpiaisia alle. Alta oli kuitenkin vaikea löytää se hyvä nosto.
Päätettiin kolmen koplassa että tuo pilvi joka on käännealueella, otetaan korot ja käännytään kohti itää. haravoinnilla löytyi taas sellainen metrinen ja saimme hiukan korkeutta, kunnes lähdimme ajelemaan itään. Haravoinnilla koitimme löytää nostoa, mutta ajauduimme ison tumman pilven alla vain alemmas ja alemmas. Nikke huomasi edessä päin pellon ja hakkuualueen johon paistoi aurinko. Lähdimme haravoimaan aluetta ja Nikke pamautti suoraan nostoon. Matalille meni, mutta hyvä oli nostokin. Siinä kelattiin tappiin asti ja samaan nostoon tuli yksi Ruotsalainen ja Itävaltalainen. Edessä oli taas pitkä liuku. Edessä päin satoi ja pohjoisen kautta kiertäminen olisi tehnyt ison lenkin ja ehkä jopa Tampereen TMA:n rajoille. Sateen tehdessä pienen aukon keskelle, lähdimme ajelemaan kohti paistavaa aurinkoa ja takana olevia muutamia pilviä. Sateiden välissä ollessamme näimme koneiden pyörivän nostossa toisen pilven alla. Sinne siis. Matalalle taas meni, mutta ei se nosto tälläkään kertaa huono ollut. Siitä taas tappiin ja eteenpäin. Korkeuseroja tuli jonkin verran meille kolmelle. Jussi jäi jossain kohtaa kelkasta ja Nikke hiukan alempana lähdimme pienen kurvan kautta kohti itää toista käännealuetta. Tässä vaiheessa aurinko paistoi maahan ja pilvet alkoivat toimia. Keli siis parani huomattavasti. Nikken kanssa ajeltiin kohti hyvännäköistä tummapohjaista pilveä josta lähti jonoja itää kohti. Haravoimme aluetta ja en löytänyt hyvää nostoa, joten ajelin eteenpäin. Pilven toisessä päässä näin Jannen Kisojen Pikin pyörivän nostossa hiukan ylempänä ja lähdin ajelemaan kohti. Minulle napsahti 1,5 metrinen ja ilmoitin Nikkelle löydöstäni joka hylkäsi omansa, mutta tullessa alle hän oli niin paljon matalemmalla ja ei löytänyt nostoa. Jonkin aikaa Nikke haravoi mutta päätyi peltoon Turengin lähettyville. Itse sain kerättyä korot tappiin ja lähdin ajelemaan itään hyvää keliä pitkin. Mietin ajellessani, että Keskinopeuden on pakko nousta idässä vaikka menee yliajalle, kun ryvimme matalissa ja hiljaa ensimmäisellä käännealueella. Suomalaisia alkoi tulla vastaan, jotka olivat lähteneet aikaisemmin. Siinä sitten yksin ajelin toista käännealuetta ja Syrjäntaan tasalla mietin, että yksi hyvä nosto täältä vielä ja sitten kotia. Se hyvä nosto sieltä tuli ja lähdin kotia päin ajelemaan. Kotimatka yhden apukäännealueen kautta meni vielä ihan kohtalaisesti. Koneita alkoi olla edessäpäin nostonmerkkeinä ja reitin loppuosalle kehittyi jonkinmoisia hapsuja, joista liitämällä sai loppuliukuun korkeuksia. Alkumatkassa oli hyödyksi, että meitä oli kolme kimpassa. Tiet sitten vaan erkanivat hyvän kelin alkaessa. Hyvä ja opettavainen päivä, taas. -Hene

Keskiviikko 2.7

Päivälle oli kovat odotukset, eilen illalla kaikki näytti ennusteiden valossa lupaavalta. Aamun alkaessa ennusteet olivat jo heikentyneet huomattavasti, mutta toivoa oli edelleen ilmassa. Aamuisen pilvikaton alla valmisteltiin koneet päivää varten ja klo 10:00 mentiin briefingiin. Siellä Tourulan Tapsa maalasi ensimmäiset varjot päivän sään ylle. Kaksi rintamaa joiden välissä hyvän lentokelin piti alkujaan olla olivatkin nyt hyvin lähekkäin ja mitä niiden suhteen tulisi käymään oli epävarmaa. Seuraava briefing määriteltiin klo 11:00:sta, sitä sitten siirrettiin tunnilla klo 12:00:sta. Siinä vaiheessa kilpailunjohtaja jatkoi vielä odotusta ja tehtävä annettaisiin klo 13:30. Tehtäväksi tuli lopulta 289 km nopeustehtävä joka suuntautui länteen.

Hinaukset alkoivat lopulta nopeasti briefingin jälkeen klo 14:00. Kun ilmaan päästiin tilanne näytti yllättävän heikolta. Lähtöpisteen ja ensimmäisen legin suuntaan hiipi yläpilvi joka varjosti huomattavasti. Yläpilven luoteispuolella näytti kuitenkin olevan parempaa keliä, jonka piti ennusteiden mukaan tulla tehtäväalueen suuntaan. Kun lähtölinja aukesi, oli kaksi vaihtoehtoa: joko odottaa parempaa keliä, tai ajaa linjan yli ja sitten suunnata 30 km suoraa sivuun reitistä ja päästä keliin kiinni. Koko luokasta vain yksi Australialainen tarttui jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja pääsi keliin kiinni. Muu porukka odotti hartaasti parempaa keliä, nipin napin ilmassa pysyen. Noin kolmen tunnin holdailun ja kyttäämisen jälkeen pääjoukko laskeutui kentälle ensiksi laskettuaan, että reitillä ei ole yli 25% luokan koneista. Näin ollen ei tullut kilpailupäivää ja kokonaistilanne säilyy ennallaan. Jannen kisoissa lähtölinja oli reittiin nähden pohjoisempana ja noin 15 km lähempänä parempaa säätä. Se oli tänään ratkaiseva ero, joka mahdollisti heidän luokassaan riittävän määrän yli 100 km lentäneitä. Huomenna uudestaan, tällä kertaa epävarmojen ennusteiden vallitessa näin illalla.

Tiistai 1.7

Jo briefingissä sekä Tapsa,että Silva olivat hieman pessimistisiä sään suhteen, mutta tehtäväksi annettiin kuitenkin "normaali" nopeustehtävä. Joukkueen omassa taktiikkapalavesissa todettiin,että päivän tuulella pitää Strömman-kääntämisen kanssa olla varovainen, lähellä olevan ilmatilan takia. Hinauksia siirrettiin ja junnut hinattiin taivaalle 12.45. Kaikki pääsi ylös ja jopa 2,3m/s olevia nostoja huudeltiin. Tunnelma oli odottava, ja hivenen jopa toiveikas. Kaakosta lähestyvä ja luoteeseen matkalla olevat sateet kuitenkin olivat syy, jolla kilpailuiden johtaja perui päivän. Myös tiedustelutiedot Nummelasta kertoivat Suomen joukkueelle,että kentän itäpuolella oli pitkä saderintama. Länsipuolella näkyi jo hinausten aikana lauttautumista ja sadekuuroja. Arvioiden mukaan reitille olisi kyllä päässyt, mutta kukaan ei olisi tullut takaisin. Pienestä ymmärrysongelmasta johtuen kaikki kilpailijat käskettiin sääntöjen mukaisesti alas taivaalta, eikä Jussi ja Altti saaneet jäädä keräämään tiimaa tulevia koitoksia varten. Eilisen päivävoiton kunniaksi, ja erään toisenkin tapauksen johdosta, pääsee (ilmeisesti) joukkueenjohtaja parturin hommiin leikkaamaan Henelle siistin ja lyhyen kesä-lookin. Yritetään tänään saada myös kuvia galleriaan, mutta sillä välin voipi käydä katselemassa liettuan joukkueen otoksia. http://www.sklandymas.eu/viewpage.php?page_id=2

Maanantai 30.6

Päivä meni erinomaisesti, askel osui lankulle, onni suosi ja tiimi toimi hyvin yhteen. Päivä sää oli yhtä haastava, kun muinakin päivinä, kohtalaisen matalaa keliä, paljon pilviä ja kuuroja. Tehtävänä oli 2h AAT ja porukka lähti taas heti reitille lähtölinjan aukeamisen jälkeen. Tosin niin olivat lähteneet kaikki muutkin. Nikke, Jussi ja Hene lähtivät 12:36 joka eli kaikista myöhimpään. Altti lähti 6 minuuttia ennen Akun ja Leinon matkaan. Maasta oli ilo kuunnella poikien tietojen välitystä toisilleen, homma alkaa pikkuhiljaa onnistua luontevasti. Päivätulokset näyttivät illalla sen mukaiselta. 4 ensimmäistä sijaa Suomelle, Hene päivävoittaja, ja Akukin hienosti 6:s. Suomalaisista Nikke oli ainoa, joka jäi Turenkiin peltoon. Tässä vaiheessa Nikke ja Hene lensivät yhdessä, mutta epäonninen nostonvaihto koitui IS:n kohtaloksi. Onneksi maaorganisaatio pelaa, maastolaskupaikka spotattiin tarkasti ja joukot lähtivät hakemaan kokelasta pellosta. Pellon isäntä oli tarjonnut apuaan ja kone vedettiinkin vintturilla pois pellolta. Yritetään saada vielä päivävoittajan kommentit tänne mukaan...

Sunnuntai 29.6

Ei paljon raportoimista. Päivä peruttiin heti ensimmäisessä Briefingissä. Päivän edetessä saattoi tosin huomata, että Tourulan ennuste piti hyvin paikkaansa, joten hyvä niin. Osa nuorten joukkueesta lähti tykistömuseoon ohjatulle kierrokselle, oppaana Kai Tynkkynen. Kierros kesti yhtäänsä 4,5h ja oli poikien sanojen mukaan erittäin hyvä ja tarkka. Harvoin on oppaalla niin paljon tietämystä, kun tässä tapauksessa, hyvä niin! Eilen illalla Altti ja Jussi olivat kuuleman mukaan tosin myös harjoitelleet joukkueen oman kokelaan (Niken) opastuksella arvomerkkejä. Valmistautuminen tulevaa varusmiespalvelusta varten on siis hyvässä vaiheessa. Loput joukkueesta lähtivät, kuka helsinkiin, kuka ideaparkkiin ja kuka Hämeenlinnaan. Hankintoja on tehty ja löytyipä Tatulta joukkueelle yksi puuttuva piuha varaloggeriinkin. Huomisesta eteenpäin on kaikilla 2 loggeria, kuten kilpailuissa kuuluukin. Toivottavasti huomenna päästään lentämään. Ennuste ei ole huomiselle vielä kovin lupaava, mutta siitä eteenpäin näyttää paremmalta.

 

Lauantai 28.6

Ensimmäinen päivä on lennetty ja homma saatu käyntiin.

Briefingissä meterologi Tapio Tourula arveli kelin olevan saman tyyppistä kuin perjantaina. Luoteesta on lähestymässä pilvisyyttä ja muuallakin keli ylikehittyy ja alkaa kuuroilemaan.

Tehtäväksi tuli 2h AAT (Nopeuslento tehtävä käännealueiden kautta)

Joukkue päätti lähteä matkaan heti ja katsoa miten homma kehittyy. Sää oli vaikea ja oikukas ja se vaikeutti taktiikan päättämistä. Vaarana oli,ettei kukaan pääsisi kotiin, jolloin olisi lennettävä mahdollisimman paljon kilometrejä. Toisaalta taas tämä on erittäin huono vaihtoehto jos yksikin pilotti selviää läpi. Ulkomaalaiset olivat ilmeisesti päättäneet katsoa mitä Suomalaiset kelistä ajattelevat, sellainen "possujuna" taivaalla vaelsi. Suomalaiset siis vetureina.

Maajoukot koittivat antaa tilannetiedotuksia parhaansa mukaan ja myös tiedustelua, sekä itään että länteen tehtiin puhelimitse. Pojat myös välittivät kiitettävästi tietoa ja omia ajatuksia keskenään ja homma tuntui pelaavan. Yhteisellä päätöksellä joukkue päätyi taktiikan osalta vaihtoehtoon A. Kotiin oli lennettävä! Tästä johtuen koko joukkue kääntyi toisella käännealueella ajoissa. Tällä hetkellä avustajat ja joukkueenjohtaja koittivat välittää tietoa kelistä, eli sen olemattomuudesta. Lehdon Antti lähti autoilemaan ja kävi katsomassa miltä Rengossa ja Hämeenlinnassa näyttää.

Sinnittelyiden jälkeen pojat pääsivät loppuliukukorkeuksiin ja nokka pystyssä kotiin. Taktiikka oli tilanteeseen nähden paras mahdollinen ja se toimi. Kaikki pääsivät kotiin. Pieneksi epäonneksi keskipilvi oheni sen verran, että sen alle alkoi jälleen syntyä pieniä höttösiä, joiden ansioista "liian pitkälle" lentäneet Australian pojat pääsivät myös kotiin.

Kotiin siis Ruotsalaiset, Suomalaiset ja Aussit. Huomenna pitäisi kisasivuille tulla myös tulokset. Koodissa on kuulemma joku vika, eikä sitä pystytty illalla korjaamaan. Tilanne on kuitenkin se, että Päivän voittaja sai n. 860 pistettä ja Aku (vähiten pisteitä saaneena Suomalaisena) sai n. 490 pistettä. Jussi, Nikke, Aku ja Leino lensivät lopun tiiviisti yhdessä, tuloksissa kertoimet "heikensivät" Akun ja Leinon suoritusta.

Yritetään tulevina päivinä kirjoitella pitkin päivää. Tänään homma oli niin hektistä,ettei maassa ehtinyt muuta kun "lentää" poikien kanssa.

 

 

 

 

 

 

 

powered by eMedia