Harjoitusviikko 23.6.-27.6.

 

Perjantai 27.6.

Tänään päästiin vihdoin lentämään okein kunnolla. Koko porukka hinattiin taivaalle heti 11:30 alkaneiden jälkeen. Porukka lähti reitille heti ylös päästyään, koska keli näytti uhkaavasti kuuroutuvan joka puolella. Päivän ennusteessa lupailtiin muutamia kuuroja ja hiukan ukkostakin mahdollisesti. Tämä kaikki saatiin silmille jo ensimmäisen pilven alla, kun salamat paukkuivat ja vettä tuli silmille.

Hene ja Nikke lähtivät hiukan edeltä reitille, koska olivat saanneet hinaukset aikaisemmin. Tänään ei tarvinnut odottaa lähtölinjan aukeamista 20 minuuttia, joten tämä oli mahdollista. Muu porukka lähti melkein yksissä hiukan perästä. Keli oli koko matkan kuuroilevaa ja aurinko paisteli vain harvakseltaan. Porukkaa alkoi rapista peltoon jo ennen ensimmäistä käännepistettä ja pisimmälle päässet tulivat Forssaan asti takaisin. Suomalaiset luopuivat yksissä tuumin kanteenmaan käännepisteen käymisestä ja tästä johtuen tuloksissa kilometrit näyttävät todellista heikommilta. Jos oltaisiin käyty kanteenmaalla oltaisiin jääty vain 10 kilmetriä kauemmaksi kotoa. Yritimme tiedustella lennonjohdolta lupaa oikaista Tamperaan lähestymisen kulmaa hiukan, että olisimme päässet paremman kelin kautta kotiin. Lupaa oikaista alueen kautta emme kuitenkaan saaneet, syykin selvisi Ryanairin vuoron tultua hetken kuluttua lännestä vain hiukan meitä korkeammalta. 

Tänään saatiin kuitenkin kokonaisvaltainen harjoitus jossa avustajatkaan eivät säästyneet hommilta. Hauskaa oli kuitenkin kun vihdoin päästiin lentämään. Huomenna se alkaa.

 

 

Torstai 26.6.

Päivä alkoi lupaavasti, ennusteet näyttivät hyviltä ja briefingissä oli positiivinen tunnelma. Tehtäväksi annettiin 220 km nopeustehtävä, hinaukset alkaisivat klo11:30. Joukkue piti briefingin jälkeen vielä oman palaverinsa ja kaikki päivään oli valmiina. Kun kyse oli harjoituspäivästä ei ollut järjestäjän määrittelemää grid aikaa, näin ollen kellon lyödessä 11:30 jonossa oli vain suomalaisten koneita. Myös yläkerran herra oli huomannut meikäläisten lentoaikeet ja lähettänyt sopivasti sateen kiusaksemme. Juuri kentän kohdalle muodostui saderintama, joka säilyikin paikallaan aina neljään asti. Rintaman alla taisi käydä jokainen kilpailija räpsästämässä vuorollaan. Ainoat tässä vaiheessa taivaalla pysyneet koneet pääsivät keliin kiinni joko moottorin tai aikaisen lähdön ja pilvilennon turvin. Neljän jälkeen sää alkoi muuttua ja sen jälkeen hinauksen ottaneet pääsivät lentämään pienen keikan.

Laitteet tuntuivat toimivan kaikilla hyvin, Henen pientä ongelmaa lukuunottamatta. Uusi johto on jo tekeillä ja asian pitäisi olla hoidossa ennen huomista.

 

Keskiviikko 25.6. Ilta

Suomalaisittain lentosaldo jäi vähäiseksi tänään. Heikossa kelissä jotkut olivat ilmassa lyhyitä keikkoja paikallislentoa. Meidän porukasta ilmassa kävi vain Altti, joka suoritti kerhonsa vaatimat sarkalaskut onnistuneesti. Muu porukka käytti koneensa teknisessä tarkistuksessa. Ongelmia kaluston kanssa ei ilmennyt, joten kaikki on valmiina.

Illalla pidettiin vielä joukkuepalaveri, jossa käytiin porukalla asioita läpi. Lehdon Antti kävi valmentajana läpi kertauksen omaisesti asioita joita on aikaisemmin käsitelty ja joukkueenjohtaja kertoi sovituista käytännöistä. Palaverin päätteeksi suoritettiin käännepisteiden tarkistusta ynnä muuta sellaista. Koko porukka oli hymyssä suin, kukaan ei ollut kulmat kurtussa ja ilmassa oli hyvää nuorten meininkiä, tästä se lähtee.

 

Keskiviikko 25.6. Aamu

Virallinen harjoittelu alkaa tänään. Alkuviikko on mennyt perinteisissä purjelentokisa tunnelmissa, sateessa. Rekisteröitymisiä on saatu hoidettua eilen illalla ja kaikki tuntuu olevan kunnossa.

Tänään päivä alkoi turvallisuus briefingin merkeissä. Sääennuste antaa lentämisen suhteen hiukan toivoa, mutta kova tuuli sotkee vähän tilannetta. Saa nähdä miten käy, tehtävää päivälle ei ainakaan tule. Briefingissä käytiin läpi kaikki perusasiat Räyskälän pelisäännöistä ja toimintamalleista. Tekniset tarkistukset alkavat briefinging jälkeen, ainakin jotain toimintaa on päivälle luvassa.

Koko porukka on nyt kasassa paikanpäällä. Leino oli toteuttanut lupauksensa siitä, että pitkä tukka lähtee, kun ensimmäinen oppilas lentää yksin. Nyt on porukassa yksi mies jolla on todella lyhyt tukka.

 

 

powered by eMedia