Bloemfontein Etelä-Afrikka

 

 

Ensimmäisen viikon viimeinen päivä

Tässä menneen viikon viimeisten päivien koontia kun vihdoin ehditään
kirjoittelemaan. Kuudes lentopäivä oli jälleen erittäin hyvä. Antilla
välipäivä lentämisestä ja joukon johtajana toimi Eki. Suurimmalle
osalle tehtäväksi 500km kolmella käännepisteellä. Ennusteen mukaan
hyvää keliä ja korkeita pilvirajoja luvassa.

Lähdin liikkeelle muutaman minuutin Henen ja Niken perään, samaan
aikaan Ekin kanssa. Eki tosin karkasi näkyvistä heti ensimmäisen
liidon aikana. Altti oli startannut reilusti aiemmin ja eteni hyvää
vauhtia reitillä. Henen ja Niken täytyi startata pari sataa metriä
alempaa suorituslento suunnitelmien vuoksi ja näin ollen sainkin pojat
kiinni aika pian ensimmäisellä välillä. Koko porukka ei kuitenkaan
pysynyt kassa kauan minun liitäessä hiukan kovempaa ja hyläten
heikompia nostoja herkemmin. Hene keskeytti lennon happilaitteiden
hajottua hetkeä myöhemmin Niken jatkaessa reitillä yksin. Omat ahnaat
liitoni johtivatkin hetkeä myöhemmin 800 metriin, joka oli päivän
pilvipohjat huomioon ottaen aika vähän. Sieltä kuitenkin löytyi kunnon
nosto ja ylös päästyäni olin päässyt toista kymmentä kilometriä Nikkeä
karkuun.

Toisella välillä aikaa kului aika runsaasti nostojen hakemiseen ja
meno hidastuikin tuntuvasti. Legin puolivälissä keskinopeus liikkui
vain hiukan yli 100kmh:ssa, ennen kuin keli parani etelään mentäessä.
Kelin parannuttua keskinopeus alkoikin vähitellen nousta kaikkien
taivaltaessa omilla tahoillaan yksin eteenpäin. Ville liittyi matkaan
toisella välillä ja suuntasi etelää kohti muun joukon välissä. Ville
olikin ensimmäinen jonka näin pitkään aikaan juuri pilvikelin ja
kuivan rajalla. Ville lensi vierestä läpi nostosta jossa kelasin 4900
metriin meren pinnasta. KC nousu tuli plakkariin kuivatermiikissä!
Samalla täyttyi reissun tavoite KC;sta kahdella timantilla.
Tarvittavat suorituslennot kun olivat kotimaassa jääneet lentämättä.

Eteläisen käännepisteen kiertäminen kuivassa ei mennyt aivan
toivotulla tavalla ja 50km käännön jälkeen Näin Villen uudelleen
vilaukselta tämän ollessa 500metriä yläpuolella menossa eteenpäin kun
itse jäin kelaamaan. Matka jatkui pääosin yksi yhden ASH- 25
vilahdellessa välillä alapuolella nostoissa. Reittiväli myötätuuleen
sujui kuitenkin kohtuullisen hyvin ja viimeiselle käännepisteelle
saapuessani huomasin Altin saapuvan käännepisteelle reilusti
alapuolella. Erilainen reitin valinta oli kostautunut ja olin päässyt
takaa nappaamaan eron kiinni. Myös Ville huuteli radiossa olevansa
juuri tulossa kääntämään. Viimeisellä käännepisteellä olin ollut jo
25km loppuliussa maalin ollessa 50km päässä. Loppuliukuasetuksena
tulee tällä pidettyä aika kovia lukuja, koska hyviä nostoja seuraavat
kovat laskevat niiden välissä. Siitä huolimatta loppuliu'ut
muodostuvat pitkiksi kun maahan on matkaa 3000 metriä pilvenpohjista.

Itselle lopputulokseksi 128kmh Ekin ollessa nopein 135kmh nopeudella.
Altti lensi erittäin miehekkäästi 111kmh täysin yksi ensimmäisellä
500:llaan joka on mielestäni tähän asti leirin kovin suoritus! Omaan
lentoon täytyy olla aika tyytyväinen, koska Ekin lentäessä Ventus
2cx:llä täysillä painoilla ja itsellä vajaaksi tankattu Ls-8 on
nopeusero aika todennäköinen, varsinkin kun toisen koneen puikoissa on
viime kesän MM kutonen ja toisen puikoissa juniori.

Seitsemäntenä päivänä koin tähänastisen urani pahiten pieleen menneen
sää ennusteen. Ennustuksen mukaan nostojen piti olla noin 7m/s ja
pohjat pinnalla 180. Pyöriessäni nostossa klo 13:30 nosto oli tästä
1/3 ja tuurilla pinnalle 100. Tästä johtuen jäivätkin päivälle
suunnitellut 300 ja 500km:n edestakaisten nopeuskokeilut tekemättä
koko porukalta ja päivä menikin hiukan lentelyn puolelle, sallittakoon
tämä seitsemäntenä peräkkäisenä lentopäivänä. Matkat olivat
suomalaisittain 300 ja 400km väliin. Mainittavin asia joka itselle jäi
lennosta mieleen oli lennossa irronneen villalangan korvaaminen
kengännauhalla kesken lennon. Onneksi on aina linkkari ja teippiä
sivutaskussa. Suurin ongelma kyseisessä operaatiossa oli siron 45
kokoa olevan kalossin pujottaminen esiin mittaritaulun alta ja tätä
ennen riittävän korkeuden kerääminen heikossa kuivassa ilman lankaa
tai kuulaa. Taas ollaan kokemusta rikkaampia.


-Aku-
powered by eMedia