Nuorten MM-2005 Husbands Bosworth, Iso-Britannia
6-19.8.2005
Markku Kuusisto, vakioluokka

Markku on Suomen nouseva kilpapurjelennon tähti. Hän aloitti ilmailunharrastamisen isänsä ( Simo Kuusisto ) kanssa Piikajärvellä hinauskoneenkyydissä samoihin aikoihin kun oppi kävelemään. Kilpaileminen on ollut osaelämää nuoresta saakka, vapaastilentävien lennokeiden parissa Markulle ehtitulla suomenmestaruus ennen oman purjelentolupakirjan hankkimista.Purjelentokurssille tie vei heti kun ikä vuonna 1998 antoi periksi. Suunta oliselvä alusta alkaen eli matkapurjelennon opetteluun ja kilometrienkartuttamiseen. Lupakirjan saatuaan Markku on pääsääntöisesti lentänyt Porinilmailukerhon kilpailukykyisillä Discus, Discus2 ja Ventus-purjekoneilla.Ensimmäiset omat kilpailut olivat Jannen-kisat vuonna 2001, jossa sijoitus oli9/31. Seuraavaksi vuodeksi tuli kutsu nuorten PM-kilpailuihinRuotsiin. Siellä ei sateen vuoksi saatu kisapäiviä. Vuonna 2003 oliedessä nuorten MM-kilpailut Slovakian Nitrassa, Suomen lentokeleistäpoikkeavassa ympäristöstä. Sijoitus oli kahdeskymmenesviides, kun kilpailijoitaoli kolmekymmentäseitsemän. Vuosi 2004 kului työn merkeissä. Kuitenkin Markku ehti osallistua 15m luokan SM-kisoihin. Tulos oli 8/19. Samana vuonna voittotuli kansallisesta matkalentoliigan yleisestä sarjasta. Tälle vuodelle paikkaon ansaittu nuorten MM-kilpailuihin Englantiin. Poislukien Suomen kesän, Markku opiskelee Porissa kemiantekniikan insinööriksi,huoltaa Porin ilmailukerhon purjelentokalustoa, treenaa fyysistä kuntoaanpyöräillen ja henkistä biljardilla, loppu vapaa-ajasta kuluu ystävien kanssa,jotka eivät täysin rajoitu purjelentäjiin. Parhaimmillaan Markku on kilpailussa vaikeana päivänä nostojen ollessa heikkojaja kun on aika laskelmoida ja lentää kurinalaisesti ilman virheitä.Luonteeltaan aina rauhallinen, auttava ja ulospäin suuntautunut kuvaa Markkua parhaiten.
-Life"s short, fly hard-"

Teemu Sundström, vakioluokka
Nurmijärveltä kotoisin oleva Teemu siirtyi ilmailun pariin jo varhaisessa vaiheessa. 2-viikkoisena ensi kerran Räyskälään ja siitä se lähti. Teemuhan on siis jo toisen polven lentäjiä ja aloittikin lentämisen heti 15-vuotiaana. Lukion jälkeen lähti ”purjelentopummiksi” Yhdysvaltoihin Nevadaan vuodeksi löytämään uusia haasteita purjelennossa. Lensi mm. maailmanmestari John Couttsin kanssa. Nevadassa Teemu sai myös epävirallisesti kolmen timantin KC:n suoritettua. Kisoja hän lentää nyt 4:ttä vuotta. Paras saavutus tähän mennessä: 10. sija kerholuokan SM-kisoissa v.2004. Luonteeltaan Teemu on kilpailuhenkinen ja erittäin sosiaalinen. Vapaa aikana Teemu taikoo taikatemppuja ja soittaa rumpuja. Erityisesti taikatemput ovat näkemisen arvoisia, joten vetäkäähän Teemua hihasta illalla nuotion ääressä!



Leino Kuuluvainen, kerholuokka
Leino Kuuluvainen

Kuuluvaiselle ilmailu ja lentäminen on ollut jo pienestä pitäen geeneissä.
Nuorena alkanut lennokkiharrastus vaihtui vuonna 2001, kun hän päätti 17-vuotiaana seurata esi-isiensä jalanjälkiä ja mennä purjelentokurssille. Nuoresta 21-vuoden iästä huolimatta, Leino on kerennyt tekemään jo paljon. Varusmiespalveluksensa hän suoritti Urheilukoulussa ensimmäisten purjelentäjien joukossa ja on jo ehtinyt osallistua useisiin Suomenmestaruuskilpailuihin. Paras saavutus kerholuokassa 14 sija.
Vuonna 2004 Leino toimi co-pilottina Liettuassa järjestetyissä EM-kilpailuissa avoimessa luokassa ja vuonna 2005 lentokausi alkoi lentoleirillä Nitrassa, Slovakiassa.
Purjelennon ohella Leino harrastaa valokuvausta, pyöräilyä sekä musiikkia.




Kai Holmroos, kerholuokka

Viisi vuotta sitten, 15-vuotias Kaitsu aloitti purjelennon Karhulan Ilmailukerhossa Kymin lentokentällä. Ensimmäisinä vuosina Kaitsu lensi vain satunnaisia matkalentoja ja ehti toimia aktiivilennonopettajanakin vuoden, kunnes kilpapurjelentoura lähti liikkeelle yllättäen Urheilukoulu projektin myötä v. 2003/2004. Nuorten MM-kisat Englannissa ovat hänen ensimmäiset kansainväliset kisat joihin hän lähtee noin 600 tunnin kokemuksella. Koneenaan kerholuokassa Kaitsulla Jantar Std 3. Tavoitteena ei ole niinkään mikään sijaluku, vaan olla möhlimättä, parantaa omaa päätöksentekoa niin, että jäisi "hyvä maku" suuhun. Myös Kaitsu haluaa korostaa että nuorten joukkueella ei ole mitään hävittävää ja siksi ennakkoluulottomuus onkin vahvin puolemme. Paras saavutus tähän mennessä on kerholuokan SM:n 15. sija 2004.
Nyt 20-vuotiaana elämäntilanne on se, että syksyllä on muutto omaan asuntoon. Perheeseen kuuluu vanhemmat ja ja 2v vanhempi sisko. Harrastuksiin kuuluu koripallo ja melonta. Kaitsun etuna/haittana on erittäin hyvät unenlahjat, joista on näyttöä mm armeija-ajoilta.


Hansa Sundström, Joukkueenjohtaja

Malmin lentokentän laidalla syntynyt Harry "Hansa" Sundström sai kuulla jo lapsena lentäjäsankareiden toilailuista, kuunnellessaan tarinoita isältään joka palveli ilmasotakoulussa Kauhavalla. Lapsuuskavereiden kanssa nenät Malmin kentän verkkoaidan raossa purjekoneiden nousuja ja laskuja seuratessa puri sitten ilmailukärpänen tosissaan. 15 vuotiaana tie johti Räyskälään jossa vintturikurssilta saatu ensimmäinen lupakirja no: 2333 taskuun 6.10.1971. Jo alkutaipaleella harrastamisen monipuolisiuus selkeytyi ajaessa vintturilankaa päivät pölyisellä Räyskälän lentopaikalla. Joskus päivään kuului jopa lentämistä. Yöllä usein korjattiin vanhaa hinauskalustoa ja vintturia jotta homma pelitti taas aamulla.
Yhteisöllisestä panostuksesta heti harrastuksen alkutaipaleella lienee Suomen ilmailuliiton myöntämä pronssinen ansiomitalli kirjahyllyssä.
Kilpapurjelentoon ei omat taidot riittäneet mutta halu kylläkin. Kisa-avustajan tehtävät kotoisissa kisoissa johti myös ulkomaille. Ensimmäiset maailmanlaajuiset kontaktit "purjelentoeliittiin" luotiin Borlängen MM-kisoissa Ruotsissa 1993. Sittemmin joukkueenjohtajan toimessa kenttäavustuksen ohella EM ja MM mittelöissä eri maanosissa, kosketuspinta eri kansallisuuksien purjelentopiireihin on kasvanut.
Paras joukkueenjohtajasaavutus on WAG-kilpailuissa selvitetty hankala ilmatilarikkomus Espanjaksi, ja kuitata pilotille takaisin päivästä menetetyt 1000 pistettä. Toki muutamaan kymmeneen sakkopisteeseen taivuttiin organisaation kanssa yhteistuumin.
Luottotehtävistä ilmailupiireissä mainittakoon valinta aiemmin AAYIR puheenjohtajaksi sekä kaudelle 2005 Räyskälä-Säätiön varapuheenjohtajuus. Mieleenpainuvimpia lentokokemuksia on Moskcowiz- Elite merkkisellä autolla suoritettu autohinaus K8 koneella Räyskälässä, sekä muutama kilometri pilvien yläpuolella olleet aaltovirtauksessa suoritetut paikallislennot Räyskälän kentän läheisyydessä.
Matkalentokokemuksena on dokumentoituna arkistossa jopa 50 kilometrin itsenäinen matkalentosaavutus.

powered by eMedia