Etusivu I Lajit I Laskuvarjourheilu

LASKUVARJOURHEILU


Laskuvarjourheilu antaa mahdollisuuden kokea lentämisen ilman apuvälineitä. Vapaapudotuksessa liikutaan kolmiulotteisesti oman kehon asentoa muuttamalla. Putoamisen tunnetta ei ole, sillä etäisyys maahan on niin suuri. Laskuvarjourheilija tunteekin lentävänsä suhteessa muihin hypyllä mukana oleviin hyppääjiin.
Vapaapudotuksessa piileekin lajin viehätys. Monille hyppääjille laskuvarjo on vain laite, joka mahdollistaa seuraavankin hypyn.

SIL ry:n laatimiin koulutusohjelmiin perustuva koulutus tapahtuu kerhoissa. Kurssi kestää muutamia päiviä ja teorian ohella luvassa on mm. varavarjotoimenpiteiden harjoittelua valjaissa roikkuen. Myös oikeaa alastuloasentoa harjoitellaan käytännössä.

Perinteisen pakkolaukaisualkeiskurssin ensimmäisillä hypyillä oppilaan varjo aukeaa automaattisesti. Tyypillisesti pari ensimmäistä hyppyä sisältyy kurssin hintaan. Jos laji kiinnostaa ja haluaa jatkaa pidemmälle, siirrytään pian koulutusohjelman mukaisesti vapaapudotukseen, jonka pituus kasvaa vähitellen.

Jatkuvasti kasvava koulutusmuoto on nopeutettu vapaapudotuskoulutus eli nova. Siinä jo ensimmäinen hyppy tapahtuu neljän kilometrin korkeudesta itseaukaisuna - turvallisuutta varmistaa kaksi kokenutta kouluttajaa eli hyppymestaria, jotka pitävät oppilaasta kiinni varjon aukaisuun asti.

Laskuvarjourheilu on yleiskäsite, johon kuuluu useita alalajeja. Varjon varassa voi harrastaa tarkkuushyppyä, jossa pyritään osumaan kaksi senttiä halkaisijaltaan olevaan maaliin. Kupumuodostelmissa monta hyppääjää lentää varjoillaan kiinni toisissaan. Uutuus on Canopy piloting eli kuvunkäsittely, jossa hyppääjä kerää vauhtia ja lentää vaakasuoraan lähellä maata merkkiviirien välissä. Vapaapudotuslajeja ovat kuviohyppy, freestyle ja freeflying. Kaikissa näissä myös kilpaillaan ja kansainvälisellä tasolla kyseessä on todellisesta huippu-urheilusta.

Viime aikoina on kasvattanut suosiotaan siipihaalareilla lentäminen. Siinä hyppääjä muuttaa putoamistaan vaakanopeudeksi erikoisilla siivillä varustetulla asulla.

Jos hyppääminen kiinnostaa, mutta useampipäiväiseen kurssiin ei ole aikaa, lajiin pääsee tutustumaan yhden päivän tandemhyppykurssilla. Lyhyen koulutuksen jälkeen tandemoppilas kiinnitetään kokeneeseen hyppymestariin valjailla. Hypyllä riittää oikean asennon säilyttäminen, mestari vastaa varjon avaamisesta ja ohjailusta.

Laskuvarjourheilun kustannukset ovat kasvaneet viime vuosina, koska konekaluston ylläpito on kallistunut. Lajin kustannukset riippuvat tietysti siitä, paljonko hyppää. Kalustoinvestoinnin tulevat vastaan kun koulutusohjelma (normaalisti jonkun verran yli 30 hyppyä) on käyty läpi. Itsenäisen hyppääjän lisenssiin asti saa hypätä kerhon varusteilla, mutta usein omat ostetaan jo tätä aikaisemmin.
Laskuvarjourheilun turvallisuus on parantunut mm. automaattisten varavarjon laukaisimien yleistymisen myötä. Nykyisin onnettomuuksia sattuukin varjon jo auettua, kun suorituskykyisestä laskuvarjosta halutaan repiä kaikki irti.

Koska hyppääminen ei onnistu ilman kerhoa, laskuvarjourheilu on erittäin sosiaalinen harrastus. Uusia kavereita löytyy varmasti ja vapaa-aikaa vietetään yhdessä myös lajin ulkopuolella. Ilmailulajeista laskuvarjohypyssä on mukana eniten naisia. Harrastajakunnassa on myös paljon nuoria.

Yksityiskohtaista tietoa laskuvarjohyppykoulutuksesta löydät laskuvarjokerhojen omilta sivuilta. Katso "Suomalaiset laskuvarjokerhot".

Laskuvarjohyppääviä SIL ry:n jäseniä oli vuoden 2011 lopussa 2371. Vuoden 2011 aikana Suomessa tehtiin 40 482 hyppyä.

powered by eMedia